Jolanda Jokisen suunnittelema kalenteri ”Sumu” jäljittelee visuaalisella ilmeellään syksyn ensimmäisten koulupäivien sumuisaa ja innostunutta matkaa

AYY ja TOKYO toteuttavat design-kalenterin yhdessä toista kertaa. Kalenterin suunnitteli visuaalisen viestinnän maisteriopiskelija Jolanda Jokinen.
Lukuvuosikalenterin kansi

AYY ja TOKYO toteuttavat design-kalenterin yhdessä toista kertaa. Kalenterin suunnittelija valittiin TOKYOn perinteiden mukaisesti kilpailulla. Tämän vuoden voittajaksi ja sitä kautta kalenterin suunnittelijaksi valikoitui Jolanda Jokinen. Jokinen on visuaalisen viestinnän maisteriopiskelija.

Jolanda kertoo, että hän sai inspiraation kalenterin suunnitteluun muistelemalla omia kouluvuosiaan ja erityisesti syksyä. Hän sanoo, että kesäloman jälkeen tärkeintä oli virittäytyä koulun alkuun ostamalla uusia kyniä ja valitsemalla uusi kalenteri tulevalle lukuvuodelle. ”Parasta ensimmäisten koulupäiväaamujen koulumatkoissa on edelleen niiden maaginen tunnelma, kun saa pitkästä aikaa kävellä hieman sumuisessa ja viileässä aamuilmassa kohti koulua. Halusin jäljitellä kalenterin visuaalisella ilmeellä juurikin tätä syksyistä ensimmäisten koulupäivien sumuisaa ja innostunutta matkaa. Se kuuluu lukuvuoden alkuun samalla tavalla kuin TOKYOn ja AYY:n kalenteri meille opiskelijoille.” kuvailee Jokinen.

Kalenteri koostuu kalendaariosta, projektikalenterista, info-osuudesta, tapahtumalistauksesta, yhteistyökumppaneiden sisällöistä ja etukupongeista sekä muistiinpanosivuista. Kalendaariota rytmittävät kellonajat, mutta aukeamalla on runsaasti tilaa myös piirroksille ja muistiinpanoille.

Suunnitelmassaan Jolanda halusi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kalenteri on selkeä ja toimii hyvin arjessa. ”Kalenterin suunnittelu oli ihanaa! Odotan että saan kalenterin käsiini ja pääsen ottamaan sen käyttööni. Lisäksi tämän vuoden kalenteri sisältää inspiroivia ilmastovinkkejä, jotka olivat upea lisä sivujen väliin!” Jolanda hehkuttaa.

Kalenteri on AYY:n jäsenille maksuton. Voit noutaa oman kalenterisi elokuun 2019 alusta alkaen AYY:n palvelutoimistosta, Ravintola Kipsarista Väreestä, TOKYO Spacesta tai AYY:n väliaikaiselta palvelupisteeltä oppimiskeskuksesta.

Lisätietoja: Viestintäasiantuntija Henna Palonen, [email protected], 050 5209 440
Jolandan verkkosivut löytyvät osoitteesta https://jolandajokinen.com/

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Fanni Matsson Ullanlinnanmäellä 1.5.2024
Ajankohtaista Julkaistu:

Fannin vappupuhe

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Fanni Mattsson piti AYY:n vappupuheen Ullanlinnanmäellä 1.5.2024.
Wilma pitää kirjekuorta, jossa lukee "kansanedustajalle opiskelijalta"
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Kirje kansanedustajille

Veimme tällä viikolla kirjeen kaikille kansanedustajille.
a girl waving hand
Ajankohtaista Julkaistu:

Hakukuulutus: Tule malliksi AYY:n kuvapankkikuvauksiin

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta päivittää kuvapankkikuviaan ja etsimme projektia varten innokkaita opiskelijoita kuvattavaksi. Kuvauksia järjestetään vuoden 2024 aikana kolme kertaa, ja toivomme kuvauksiin monipuolisesti eri alojen opiskelijoita. Etsimme yhteensä 15 opiskelijaa.
Wilma Branders, ei hymyile
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Mielenterveysviikkoa vietetään opiskelijoiden mielenterveyskriisin varjossa

Tällä viikolla vietetään jälleen opiskelijoiden mielenterveysviikkoa, jonka tavoitteena on tuoda esiin hälyttävää mielenterveystilannetta sekä rakentaa mielenterveysystävällisempää opiskelukulttuuria korkeakouluyhteisöihin.